1960-luku
Ruosteisesta romuraudasta kyhätty parrunveistokone, hirvennahka hake-
suojanaan, ei ensin oikein vakuuttanut parrunostajia, mutta koesahauksessa
kone näytti hampaansa veistäen kelvollisia parruja, joten ensimmäinen urakointisopimus saatiin ennakkoluulottoman Uuraan Puun kanssa parrujen
veistosta Sonkajärvellä. Parrukone vain traktorin perään ja uusi ura oli
alkamassa! Veljekset totesivat pian, että tällä saattoi elää, joten uusien
koneiden rakentamiseksi tarvittiin uudet tilat ja yhtiö. Perustettiin Kone-
Veisto Velj. Rautio vuonna 1964.
Mäntyharjun taajamaan rakennettiin uusi paja omana työnä ja parrukoneiden
valmistus oli tarkoitus aloittaa, mutta juuri silloin parrunvienti pysähtyi.
Piti keksiä korvaavaa toimintaa, joiksi muodostuivat puisten salaojaputkien
ja pyöröhirsien valmistus, tietenkin omilla, tehtävään räätälöidyillä koneilla.
”Nyt on sitten keksitty se maailman kahdeksas ihme – parrunveistokone!”
- Kauko Rautio