Veisto-konsernin historia alkoi
vuonna 1964, kun Raution veljekset
kehittivät ensimmäisen parrunveis-
tokoneen omaan käyttöönsä. Jat-
kossa siitä kehitettiin pienpuun sa-
haukseen soveltuva sahakone.
Vaikka tämäkin laite oli alun perin
tarkoitettu omaan käyttöön, sana
vallankumouksellisesta keksinnöstä alkoi pian kiiriä muiden sahamiesten korviin. Pohjatyö sahakoneiden teolliselle valmistamiselle oli luotu.
1990-luku


Ennennäkemätön HewSaw-sahakone alkoi saada kannattajia. HewSawn
tarkka pyörösahaustekniikka, hyvä käyräsahausominaisuus, pieni koko ja
tehokkuus tuottivat hyvälaatuista, haluttua sahatavaraa ja haketta, sekä
omistajalleen hyvät tulot. Yhtiö harjoitti myös omaa sahaustoimintaa Kissakosken ja Kokkosenlahden sahoilla, mistä saatiin arvokasta käytännön kokemusta sahakoneiden tuotekehitykseen.

 

Elettiin taas murrosvaihetta, veljekset alkoivat päästellä naruja käsistään
seuraavalle sukupolvelle kerittäväksi. Markkinointiin satsattiin, vientitoimin-
taa alettiin harjoitella ja kauppoja alkoi syntyä myös pohjoismaiden ulko-
puolelle. Tytäryhtiöitä perustettiin tärkeimmille markkina-alueille hoitamaan
markkinointia ja huoltotoimintaa. Konepajaa laajennettiin usean otteeseen,
konekantaan investoitiin vahvasti ja alettiin pyrkiä sarjatuotantoon.

 


Suurenna klikkaamalla kuvaa